lauantai 31. maaliskuuta 2012

Nettishoppailua

Monet bloggaajat ovat tehneet nettiostamisen abc-postauksia, mutta tämä postaus ei ole opas nettiostamiseen, vaan haluan kertoa teille kokemuksiani käyttämistäni nettikaupoista. Moni miettii, onko ulkomailta ostaminen turvallista. Tähän on syytä ryhtyä mielestäni epäillen, mutta omat kokemukseni ovat olleet hyviä. Kannattaa etsiä aina arvosteluja nettikaupasta, josta olet tilaamassa. Maksamiseen käytän luottokorttia, koska se on mielestäni turvallisin vaihtoehto, enkä osannut siirtää PayPal-tililleni rahaa :D Ei saa nauraa..

HQHair

HQHairista löydät edullisesti esimerkiksi hiustuotteita, mutta meikkejä on myös saatavilla. (esim. Urban Decay, Nars..) Itse olen HQHairilta tilannut kaikki Urban Decayn meikkini ja Violent Lips huulitatuointeja. Lähellä oli etten tilannut uusia TIGI:n muotoilutuotteita, mutta jätin tilaamatta, koska niihin olisi tullut neljän euron postarit. (Ai että olen nuuka!).

En ole varma, sijaitsevatko HQHairin toimitilat EU:n sisällä, vaikka ovat ilmeisesti Brittien saarilla(?). Tästä on ollut erimielistä keskustelua netissä, enkä varmaksi osaa sanoa. Tämän vuoksi varmistan, että tilaukseni arvo on alle 44€, jotta se ei joudu tulliin. Jos haluan tilata enemmän, teen useamman tilauksen, sillä HQHairilla ei ole postikuluja. (Siksi vähän ihmettelin noita hiustuotteisiin lisättyjä postareita, mutta meikkejä tilatessa niitä ei ole ollut).

Tilauksen käsittely on ollut nopeaa, sillä pakettini on lähtenyt postiin viimeistään kolme arkipäivää tilaamisesta. Minulle se on saapunut n. viikon kuluttua postituksen jälkeen. Pienet meikit on aina pakattu pahvilaatikoihin, joka ovat olleet pullollaan vaahtomuovia, ei siis pelkoja rikki menemisestä. Poikkeus oli Naked-palettini, joka saapui kevyesti muovitetussa kirjekuoressa. En tiedä mitä he olivat siinä ajatelleet, kyseessähän oli sentään luomiväripaletti, joka on erittäin herkkä menemään rikki. Ehjä se oli kuitenkin, joten ei valittamista.

Viimeksi tehdessäni tilausta, yksi tuote jäi jälkitoimitukseen ja sain useita sähköpostiviestejä, joissa pahoiteltiin viivästystä. Viestejä tuli jonkun aikaa, kunnes he lähettivät pahoittelun, että tilaamaani tuotetta ei ole ollut saatavilla, enkä tule sitä saamaan. Minun ei tarvinnut mitenkään olla yhteydessä asiakaspalveluun, eikä tilaamastani tuotteesta (jota en siis koskaan saanut) veloitettu. Noh, säästimpähän rahaa, sillä en olisi välttämättä sitä tarvinnutkaan.

Nonpareil Boutique


Nonpareil Boutiquesta saa edullisesti meikkejä. Itse olen tilannut sieltä lähinnä NYX cosmeticsin tuotteita. Hinnat ovat todella alhaiset, jos vaikka vertaa suomalaiseen Pretty.fi:in. Tilasin alun alkaen Nonpareil Boutiquesta siksi, että se oli ainut nettikauppa, josta löysin NYX:in Taupe-poskipunan, joka on täydellinen varjostuksiin.

Postikulut määritellään sitä mukaa, paljonko tuotteita tilaat ja alhaisimmat postarit ovat varmaakin 9$. Plussaa siitä, että postikulut voi laskea ennen kuin tarvii tehdä käyttötiliä sivustolle. Näet postikulut, kun lisäät tuotteen ostoskoriin ja merkitset maaksi Suomen.

Toimitus on ollut myöskin nopeaa. Tilaukseni on käsitelty kolmen päivän sisällä ja tilaus on saapunut siitä n. viikossa, vaikka tavarat tulevatkin jenkeistä. Tässäkin täytyy olla tarkkana, että tilaus ei mene postikuluineen yli 44€ tai se joutuu tulliin.

Tilaus saapui hyvin muovitetussa pahvipaketissa.

Viime tilauksessani oli käynyt moka ja sain yhden väärän tuotteen. Lähetin sähköpostia asiakaspalveluun (englanniksi tietenkin) ja he pahoittelivat asiaa ja lähettivät minulle puuttuvan tuotteen. Puuttunut tuote saapui yhtä nopeasti, kuin ensimmäinenkin paketti.

Sigma



Sigmalta voit ostaa hyviä meikkisiveltimiä. Olen ollut tyytyväinen omiini. Voit koota joko oman setin juuri niillä siveltimillä, joita tarvitset, tai voit ostaa valmiin setin, joka tulee erikseen ostettuja tietysti halvemmaksi.

Toimitus on yhtä nopea, kuin yllä olevissakin, eli kolmen päivän sisällä ovat lähettäneet paketin ja noin viikossa on saapunut perille. Oma pakettini jäi tulliin, koska oli yli 44€, mutta maksettuani verot heti samana päivänä ilmoituksesta, oli paketti jo seuraavana päivänä luonani.

Postikulut lasketaan tilauksen mukaan ja ne voi samalla tavalla laskea ennen tilausta, kuin Nonpareil Boutiquessa. Oman tilaukseni postikulut olivat muistaakseni 20$. Tilaus saapui isossa pahvilaatikossa ja oli pehmustettu hyvin, joten siveltimeni saapuivat moitteettomassa kunnossa.

Asiakaspalveluun en ole ollut yhteydessä, joten en tiedä sen sujuvuudesta, mutta aion jatkossakin tilata siveltimeni Sigmalta. (Toisaalta myös Coastal Scentsin siveltimet kiinnostavat)

Amazon

Amazonilta löytyy ihan mitä vain, mutta esimerkiksi OPI:n kynsilakat ovat katsastamisen arvoisia. Olen itse ostanut niitä neljällä eurolla kappale postikuluineen, mikä on mielestäni edullista.

Olen tehnyt kaikki tilaukseni Rock and Glamorize nimiseltä liikkeeltä ja he ovat hoitaneet pakkauksen kiitettävästi. Lakat ovat tulleet turvallisesti perille ja nopeasti vielä. Olen joutunut odottelemaan pakettia korkeintaan kaksi viikkoa. Tältä myyjältä saattaisin uskaltaa tilata yli 44€:lla, koska he laittavat aina paketin hinnan alhaisemmaksi, kuin se todellisuudessa on. Postikulut ovat n.9$ ja seuraavalta tuotteelta lisäksi aina n.7$. Kynsilakkoja kannattaa tämän vuoksi tilata aina setissä, ettei joudu maksamaan postikuluja monesta tuotteesta.

Amazonin valikoima on todella laaja ja saatan viettää tuntikausia sitä selaillen. Erona Ebayhin on se, että myyjinä toimivat yritykset, eivätkä yksityiset henkilöt. Hinnat vaihtelevat myyjän mukaan, joten kannattaa etsiä edullista ja vertailla mikä tulee postikuluineen halvimmaksi vaihtoehdoksi.

Harvemmin teen tilauksia suomalaisilta nettikaupoilta valikoiman suppeuden vuoksi, mutta CesarsShop kuuluu luottokauppoihini. Hyvässä lykyssä saan tilaukseni jo seuraavana päivänä! Mieluiten suosisin suomalaista, mutta minkäs teet, kun ruoho on aina vihreämpää siellä aidan toisella puolen.

Kannattaa muuten liittyä nettikauppojen postituslistalle. Sitä kautta saa usein alennuskoodeja ja muita etuuksia.

Mistä nettikaupoista te tilaatte?

ps. Kätsy lähtee nyt laivalle tekemään ihania tax free ostoksia ja saatte kuulla ensiviikolla tuloksen. Nähdään!

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tätä kasvonaamiota ei tarvitse hävetä

Jatketaan Lushilla! Ihastelin eilen Ultra Blandia ja siitä inspiroituneena tein Lushille tilauksen, joka sisälsi kaikkea kivaa minulle ja miehekkäälle puoliskolleni. Paketissa oli mukana mm. Brazened Honey -tuorekasvonaamio ja siksi minulla oli hirveä kiire hakea paketti postista, jotta tuo ihanuus ei menisi pilalle. Tuorekasvonaamioita säilytetään jääkaapissa, mutta postituksen aikana ne ovat huoneenlämmössä, joten siksi paketti tulisi noutaa mahdollisimman pian. Tuotekosmetiikka kannattaa muutenkin käyttää mahdollisimman pian, sillä se menee nopeasti pilalle.

Purkista pitäisi riittää ainetta neljään käyttökertaan, mutta minulla tämä riittää ehkä jopa kuuteen kertaan. En pihistele, mutta en tykkää lotratakaan :D Tuotteeni lupaa säilyä 4.4. asti, joten saan nauttia siitä vielä n. viikon ajan. Jos en kuitenkaan ehdi käyttää tuotetta loppuun siihen mennessä, käytän loput vaikka käsiin :)

Tuoksu on hyvin mausteinen, sillä Brazened Honey sisältää intialaisia yrttejä ja eksoottisia mausteita. Ajattelinkin paljastaa seitsemän salaista intialaista yrttiä avaamalla INCI:n.

INCI:
Talc = talkki
Fresh Organic Lime Juice = tuore orgaaninen limemehu
Sage = salvia
Rosemary and Juniperberry Infusion = rosmariini- ja katajanmarjauute
Fresh Free Range Eggs = tuoreita vapaiden kanojen munia
Honey = hunajaa
Glycerine = glyseroli ( Säilyttää kosteutta iholla, suojaa myös tuotetta kuivumasta.)
Fresh Fennel = tuore fenkoli
Ground Almond Shells =  jauhettua mantelin kuorta
Almond Oil = manteliöljy
Bentonite Gel = bentoniitti geeli (Saviaines, jota käytetään kosmetiikassa absorbenttina. Saattaa kuivattaa ihoa; rasvaiselle iholle sen imevistä ominaisuuksista voi olla hyötyä.)
Fresh Ginger Root = tuore inkiväärin juuri
Fresh Parsley = tuore persilja
Fresh Coriander = tuore korianteri
Ground Turmeric = jauhettua kurkumaa
Ground Cardamom = jauhettua kardemummaa
Clove Bud Oil = neilikankukkaöljy
Ginger Oil = inkivääriöljy
Vetivert Oil = vetiver-kasvin kuivatuista juurista saatava haihtuva öljy ( Ihoa piristävä aine)
Juniperberry Oil = katajanmarjaöljy
Benzyl Salicylate = bensyylisalisylaatti ( UV-säteilyä absorboiva aine)
Eugenol = eugenol (Denaturointiaine/ihoa piristävä aine)
Geraniol = geranioli (ihoa piristävä aine)
Benzyl Benzoate = bentsyylibentsoaatti (Liuotin)
Linalool = linalooli ( Deorodoiva aine eli toisin sanoen hajuste)
Perfume = hajuste

Eipä ne nyt niin kummallisen salaisia yrttejä ollut vai mitä? :)

Ennen tuorekasvonaamion käyttöä kasvot tulee pestä meikistä esimerkiksi Ultra Blandilla ;) Vuosien harjoittelun tuloksena osaan jo pestä kasvot niin, että en pilaa silmämeikkiä :D Tässä kohtaa siitä ei kuitenkaan ollut varsinaista hyötyä, koska menin kuitenkin naamion jälkeen suoraan suihkuun.

:P
 Kasvonaamion kanssa ei voi näyttää järkevältä :D Olisin voinut laittaa vähä paksummankin kerroksen tököttiä naaman, joten pihistelenkö sittenkin? Kuva paljastaa kaiken. (no ei nyt sentään ihan kaikkea)

Brazened Honey on pelastava naamio, joka sopii hyvin puhdistavuutensa ansiosta rasvaiselle iholle. Kuivalle iholle tämä tuskin on mukava kuorivien rakeidensa ja syväpuhdistavuutensa ansiosta. Itse pidän kuorivuudesta kyllä ja mielestäni ne ovat hyvä lisä puhdistavaan naamioon.

Tuotteen pitäisi antaa vaikuttaa iholla 10 minuuttia, mutta olen joka kerta pessyt sen pois jo viiden minuutin jälkeen, koska se on tuntunut kiristävältä ja kirvelevältä. Ehkä se on kuivunut liian nopeasti, koska en ole laittanut tarpeeksi paksua kerrosta? Joka tapauksessa ihon pieni kirvely ihmetyttää minua. Ekalla kerralla suorastaan pelästyin, mutta sen jälkeen ei tuntunut enää niin pahalta, koska sitä tavallaan osasi odottaa. Lienenkö allerginen esimerkiksi jollekin hajusteelle? Pesun jälkeen kasvot ovat tuntuneet kuitenkin todella hyvältä, eikä punoitusta ole näkynyt.

Pidin Brazened Honeysta ja suosittelen kokeilemaan, jos sinulla on rasvainen ja epäpuhtauksiin taipuvainen iho. Seuraavaksi haluan kokeilla jotain toista Lushin tuorekasvonaamiota. Tuorekasvonaamiopurkkeja ei muuten kannata heittää tyhjentymisen jälkeen pois, sillä Lush hyvittää viidestä tyhjästä tuorekasvonaamiopurkista uuden tuorekasvonaamion. Hintaa tuorekasvonaamiolla on Lushin verkkokaupassa 9,95€/75g.

Oletteko kokeilleen Brazened Honeya tai muita Lushin tuorekasvonaamioita?

torstai 29. maaliskuuta 2012

Äärimmäisen mauton puhdistusvoide

Käydessäni välillä katsomassa lähisukulaisiani tutkin lähes joka kerta lähistöllä piilevän kosmetiikan. Pakolliset tarkistukset on ainakin tehtävä siskoni kylppärissä, mikä on hänen meikkivaltakuntansa. Täytyyhän minun nyt tietää onko esimerkiksi hänelle joululahjaksi antamassani poskipunassa kulutusjälkiä :D Välillä huomaan ilmestyneen uusia tuotteita, joita tutkin myös innoissani ja kyselen niistä siskoni tai äitini mielipidettä.

Joskus on hyvä myös tarkastaa äitini ja siskoni tuotteiden päivämäärät, sillä he eivät välttämättä huomaa, jos jokin tuote on menossa vanhaksi. Viime viikonloppuna kävin äitini meikit hieman tarkemmin läpi ja heitin huonot pois. (Joidenkin tuotteiden kohdalla täytyi vähän suostutella). En ole koskaan ymmärtänyt miksi kuivahtaneita ja vanhoja mascaroita pitää säilyttää meikkipussissa.

Joskus tehdessäni tarkistusta, minulla käy tuuri. Nyt kerronkin teille yhdestä hyvästä sellaisesta.

Ultra Bland
 Normaaliin tapaan tehdessäni tarkastusta kylppärissä, huomasin siskoni hankkineen itselleen Lushin Ultra Blandin. Kurkistin mielenkiinnosta tarrasta, kuka puhdistusaineen on valmistanut ja samalla tarkistin päivämäärän. Tuote olisi käytettävä huhtikuussa ja isossa purkissa oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä! Menin ystävällisesti tiedustelemaan siskoltani, että onko hän tietoinen vanhaksi menevästä arvokkaasta tuotteesta ja sain häneltä vastaukseksi, että tuote on hänen mielestään huono ja hän osti vahingossa vielä isomman purkin. Tilaisuus tekee tietysti varkaan ja kysyin saanko ottaa tuotetta puolet itselleni, niin saisimme käytettyä sen yhdessä loppuun. Tämä sopi siskolleni ja kehtasin vielä kysyä, että saisinko sittenkin koko purkin itselleni, mutta siihen hän ei sentään suostunut :D En tiedä miten siskoni etenee projektissaan ja saako hän edes puolikasta purkkia loppuun, mutta minä ainakin olen innolla käytellyt omaani! Nyt haluankin sanoa teille muutaman sanan Lushin Ultra Blandista.

Ultra Bland on tehokas meikinpuhdistusaine, joka jättää ihon täydellisen puhtaaksi ja pehmeäksi. Käytän tätä mielelläni kaksoispuhdistuksessa, jolloin puhdistan ensin Ultra Blandilla meikin ja Clarinsin tai Dermosilin puhdistusaineella vielä kasvot.

Ymmärrän hyvin, miksi siskoni ei pitänyt tuotteesta ja perustelikin sen hyvin, sillä hänen mielestään puhdistusvoide olisi tarvinnut oman puhdistusvoiteen, jotta sen saisi pois kasvoilta. Jos en omistaisi Sensain Sponge Chiefiä, tuskin pitäisin tästä tuotteesta. Ilman puhdistusliinaa Ultra Blandia on lähes mahdoton saada puhdistettua kasvoilta, sillä se on niin rasvaista ja takertuvaa koostumusta.

Mutta fakta on, että omistan puhdistusliinan ja siksi pidän tästä tuotteesta kovasti! Jättää ihon todellakin puhtaaksi, pehmeäksi ja ihanan tuntuiseksi. Sellaista tunnetta en ole ikinä saanut millään puhdistustuotteella aikaiseksi. Ultra Bland + Sensai Sponge Chief = äärimmäistä rakkautta. Ultra Blandin nimeksi voisi muuttaa Ultra Fabulous. Ottakaa huomioon, että mielipiteeni tuotteesta perustuvat siis yhteistyöhön Sensain puhdistusliinan kanssa ja ilman sitä Ultra Bland olisi ehkä hirvein kokeilemani tuote vaikean puhdistettavuutensa vuoksi.

Erityisesti kuivalle iholle tämä on loistotuote. Saat puhdistuksen jälkeen kosteutetun ihon, eikä varmasti kiristä yhtään. Ehdottomasti kokeilun arvoinen tuote. Hintaa tuotteella on 11,95€/45g ja 20,95€/ 100g ja sitä saa esimerkiksi Lushin verkkokaupasta (www.lush.fi)

Kuvaa muuten lainasin Lushin sivuilta, koska oma tuotteeni on muovisessa pakastusrasiassa, eikä siksi ole kovin kaunis kuvattava ;) Täytyy pitää silmällä saako siskoni tuotteen käytettyä, vai olisiko minulla mahdollisuus saada kenties loputkin itselleni.

Sivuhuomautuksena pesin Sponge Chiefini pesukoneessa valkoisten pyykkien kanssa 40 asteessa ilman huuhteluaineita, toisin sanoen noudatin kaikkia annettuja ohjeita ja puhdistusliinastani tuli silti täysin harmaa :D En tiedä uskaltaako tuota enää kasvoille laittaa, joten taidan ostaa viikonloppuna laivalta uuden, jota en varmana enää laita pesukoneeseen!

Oletteko kokeilleet Ultra Blandia?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Hiusten elävöitys

Hiusvärit ovat olleet aina blogimme suosituin aihe ja koska niitä haetaan paljon, haluan minäkin kertoa omista hiustenvärjäyskokemuksistani hieman. Toivottavasti joku hyötyy tästä postauksesta.

Nuorempana harrastin paljon hiusten värjäämistä ja hiukseni ovat olleet vaaleaksi blondatut, kirkkaan punaiset, räikeän pinkit, ruskeat monessa eri sävyssä, kupariset ja kultaiset, mutteivät milloinkaan mustat. Lukiossa värjäsin hiukseni viimeisen kerran, jonka jälkeen päätin, että nyt saa riittää. Kärsin pitkään pahasta juurikasvusta ja näytin todella epäsiistiltä, kunnes uutta hiusta oli kasvanut jo sen verran, että saatoin leikata itselleni poikatukan (Dingo-tyyliin tietenkin :D).

Houkutus kasvoi kuitenkin liian suureksi ja halusin yhdellä kampaajakäynnillä värjätä pienenpienen punaisen raidan hiuksiini. Kampaaja ei ilmeisesti ymmärtänyt minua ja värjäsi puolet päästäni punaiseksi, jolloin itsetuntoni vaipui miinuksen puolelle ja sain aloittaa koko projektini alusta. (Kampaaja meni muuten salamana vaihtoon, jos jotakuta jäi mietityttämään).

Vuonna 2009 pääsin vihdoin värimokastani eroon ja leikkautin itselleni takaa lyhyen polkkatukan. Päätin silloin, että en ikinä enää värjää hiuksiani ja annan niiden kasvaa. Nyt olen tavoitteessani ja minulla on ihana kampaaja, joka pitää huolen siitä, että hiukseni kasvavat vahvoina ja tasapaksuina.

Olen myös vihdoin päässyt traumoistani ja värjään hiuksiani satunnaisesti.

Silloinkin laitan vain vaaleita raitoja elävöittämään harmaata hiusväriäni. Miehekäs puoliskoni saa tietysti toimittaa kampaajan virkaa :D Note to myself: Älä koskaan enää pyydä miestä värjäämään hiuksiasi krapulassa.

Garnierin Nutrisse Truly Blonde Highlights M1 pakkauksessa tulee kaikki tarvittava huppuraitojen tekemiseen. (tai ei nyt ihan, sillä sekoituskulhoa tai hiustenvärjäyspyyhettä pakkaus ei sisällä).

Pakkaus sisältää:

* Kehite-emulsiopullon
* 2 pussia värinpoistojauhetta
* 1 pussin ravitsevaa hoitoainetta
* Virkkuukoukun
* Käyttöohjeet
* Suojakäsineet
* Raidoitushupun

Jostain tietystä syystä noita virkkuukoukkuja on kertynyt :) Hintaa paketilla on vajaat 12€ Sokoksella.

Huppuraitojen teko on aika yksinkertaista (enhän muuten voisi delegoida asiaa miehelle, daa?): Hiukset kammataan suoriksi, jakaus laitetaan haluttuun kohtaan ja huppu solmitaan päähän. Sitten alkaakin työläin vaihe, sillä hiuksia pitää onkia virkkuukoukulla hupun lävitse. Kokemuksen perusteella olen oppinut, että minun paksut hiukseni vaativat, että hiussuortuva otetaan joka reiästä tai lopputulos ei näytä miltään.

Kun hiuksia on nypitty hupusta tarpeeksi, sekoitetaan värinpoistojauheet ja kehite-emulsio. Minä käytän pestyä ja leikeltyä maitotölkkiä sekoituskulhona :D Väri levityksessä on oltava tarkka, jotta ei suttaa hupun alta tulevia hiuksia. Mielestäni värin vaikutusaika on kaikista inhottavin vaihe hiusten värjäyksessä. Värin annetaan vaikuttaa n. puolisen tuntia omasta hiusväristä riippuen, jonka jälkeen se huuhdotaan suojakäsineet kädessä pois ja hiukset pestään normaalisti. Vaalennusaine on yleensäkin aika vahvaa ja kuluttaa paljon hiusta, mutta mukana tulevan hoitoaineen ansiosta hiukset tuntuvat värin jälkeen pehmeiltä, vaikka ne ovatkin oikeasti rasittuneet. Lieneekö syy silikonien? Vilkaisin vain nopeasti hoitoaineen INCI:ä, mutta en tarkemmin avannut sitä.

Vaaleat raidat elävöittävät kivasti hiuksia, mutta kovin useasti en raitoja tekisi, koska en halua tappaa hyvinvoivia hiuksiani. Edellisestä värjäyksestä oli kulunut jo puoli vuotta ja sain kuulla kuittailuja harmaistani, joten oli pakko toimia ja heittää väri päähän. Ylemmässä kuvassa tulos viime kertaisesta värjäyksestä.

Kokemukseni Garnierin väristä ovat olleet todella hyviä, enkä halua edes koittaa muita. Lopputulos on mielestäni luonnollinen ja sopii minulle. Rakastan tuotteita, jotka ovat idioottivarmoja ja näin överivapaita.

Heitin muuten puoli vitsinä miehekkäälle puoliskolleni, että leikkaan hiukset taas lyhyiksi, koska olen päässyt nyt jo tulokseeni. Tämä kauhistui vallan, eikä anna minun missään nimessä luopua ''Shakira-tukastani''. Repesin tuota aika pahasti ja toivon, että se oli kohteliaisuus :''D

Jos nyt puhutaan tukastani niin puhutaan sitten kunnolla. Koen hiustenlaiton todella vaikeaksi näin pitkään tasapaksuun tukkaan. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Kohottaminen on mahdotonta ja pituus ei riitä paksuuteen yhdistettynä mihinkään. Plus hiukset ovat hieman luonnonkiharat ja erittäin takkuiset. Siis erittäin! En voi pestä hiuksiani ilman, että joudun tahimaan takkujen kanssa puoli tuntia suihkun jälkeen. Kuivuminen ottaa puolestaan useita tunteja, jos en käytä hiustenkuivaajaa.

Millaisia hiusvärikokemuksia teillä on? Oletteko lähteneet kampaajalta kyyneleet silmissä?

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kosmetiikan orja? 1.osa

Kosmetiikan orja? -sarjassa bloggaaja pohtii suhdettaan kosmetiikkaan.

Pohdin usein elämääni kulutusyhteiskunnassa ja sen merkityksiä minuun. Halusin jakaa sarjan osiin, koska kokonaisuudesta olisi tullut järjettömän valtava.

''Suhteeni kosmetiikkaan on omien sanojeni mukaan kieroutunut. Rakastan kosmetiikkaa normaalia nuorta naista enemmän ja saan sen kulutuksesta sekä ostamisesta suurta iloa itselleni, mutta samalla minua oksettaa omistaa paljon kosmetiikkaa. Kosmetiikkaan hurahtamisesta seuraa ikään kuin kierre, jonka syövereistä on yhä vaikeampi nousta ylös. Toinen puoli minusta ei edes halua nousta ylös, sillä viihdyn vallan mainiosti kynsilakkakokoelmani parissa tai uusia tuotteita testailemassa.'' Kosmetiikkaholisti Kätsy

Tavoittelen luonnollisuutta, mutta saavutanko sitä milloinkaan? Hoidan ihoani niin hyvin kuin kykenen, mutta teenkö sitä jo liikaa? Pidän meikkaamisesta, mutta jos en voi lähteä enää kauppaan ilman meikkiä, menenkö jo liian pitkälle? Tasapainon saavuttaminen on erittäin vaikeaa, jos haluaa olla joka päivä huoliteltu, mutta tehdä sen normaliuden rajoissa.

Meikkaaminen on minulle tavallaan joka aamuinen rentoutumishetki, jos minulla ei ole kiire minnekään. Voin käyttää siihen jopa tunnin, mutta vähintään puoli tuntia, oli kiire tai ei. Omaksun helposti uusia tuotteita meikkirutiineihini. Jos joskus pärjäsin meikkivoiteella ja puuterilla, niin nyt ovat kuvaan astuneet myös pohjustajat, peitevoiteet, valokynät, varjostukset, korostukset, punaisuuden neutralisoivat tuotteet... Lista on lähes loputon, mutta kun olen jonkun tuotteen ottanut mukaan ''jengiin'' en pääse siitä irti. Silloin sitä on pakko käyttää joka päivä. Väkisinkin alkaa pohtia, alkavatko nämä näkyä ulkonäössäni jo negatiiviseen tapaan.

Jos tarkoitukseni on tehdä tällainen meikki..

.. niin näytänkö kuitenkin muiden silmissä jo tältä?

Ja en todellakaan halua näyttää tuolta :D Joten ihmiset, jotka olette kanssani tekemisissä, tulkaa heti sanomaan, jos alan mennä tuohon suuntaan!

Hui että.. Puistattaa vieläkin.

 Antakaa vinkkinne: Milloin liika on liikaa?

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lumoava ripsiväri

Seuraavaksi tulossa Kätsyn arvostelu Avonin Super Enchant -ripsiväristä.

Super Enchant -ripsiväri tuli Avonin valikoimaan n. vuosi sitten ja ihastuin heti uutuuteen. Tilasin itselleni ruskeamustan kappaleen, mutta lukuisten ripsivärieni takia (joista olen jo osan saanut lahjoitettua pois), pääsin vasta kuukausi takaperin testaamaan sitä!

''Hellävarainen, ilmavan kevyt koostumus kietoo ripset tuuheuteen ilman painavuutta. Uudenlaisen mallinen pehmeä kuituharja tavoittaa jokaisen ripsen ja peittää sen täydellisesti ripsiväriin.


Tulos: Seksikkään täyteläiset ja flirttailevan kaarevat ripset.'' (kuvaus lainattu Avonin sivuilta)

Harja on aika naisellisen kaareva ja elegantti. Pidän eniten kolmion mallisista harjoista, kuten Lancomen Hypnose Doll Eyesissa, mutta tämä kyllä vakuutti minut myös. Ajattelin aluksi, että saattaa olla hankala harjata ripsiväriä tasaisesti tuon mallisella harjalla, mutta harja toimii tehtävässään tosi hyvin.

Vähän pelkäsin tuota ''hellävaraista ja ilmavan kevyttä'' koostumusta, sillä inhoan (ainakin tällä hetkellä) Lumene Natural Coden  ripsivärejä juuri tuon takia, ettei niillä saa minkäänlaista tuuhennusta tai edes pidennystä ripsiin). Johtuiko sitten siitä, että tämä oli minulla melkein vuoden avaamattomana, ennen kuin otin sen käyttöön, mutta koostumus ei todellakaan ollut Lumene NC:n tapaan vetistä. Eikä sen tuuheuttavassa ripsivärissä kuuluisikaan olla. Hyvä juttu.

Tältä Super Enchant näyttää ripsissä. Minulle riittää arkisin yksi kerros ripsiväriä ja kuvassa on myös vain yksi kerros. Kerrostamalla ripsistä saisi varmaankin todella tuuheat räpsyttimet. Pitääkin testin vuoksi koittaa. Kuva, jossa minulla ei olisi ollut ripsiväriä, olisi ollut hyvä ihan vertailun vuoksi, mutta vakuutan, että kuvassa ei olisi näkynyt yhtäkään ripseä, koska ripseni ovat ihan värittömät.

Kaarevuuslupaukset ovat mielestäni kyllä sontaa, sillä ei tämä kaarevoita ripsiä yhtään. Ripsentaivuttimelle on siis hommaa.

Ripsivärit harvoin lunastavat lupauksiaan, joten yleensä en välitä niistä ja keskityn vain tekemään omia havaintojani sekä pohtimaan, miltä tämä ripsiväri tuntuu juuri minun ripsissäni. Ja tämä ripsiväri tuntuu kyllä hyvältä minun ripsissäni, vaikka olen saattanut joskus törmätä parempaankin. Avonin ripsiväreissä on mielestäni hyvä hinta-laatu-suhde, ja jos mietin, paljonko paremman tuloksen saan aikaan esim. Lancomen kalliimmalla ripsivärillä, niin ero on kyllä niin pieni, että ostan halvemman. Joskus itseään on tosin kiva hemmotella ja ostaa selektiivisiä meikkejä :)

Nostaa tietysti itseluottamuksen huippuun pelkkä ajatuskin, että ripseni olisivat nyt seksikkään täyteläiset ja flirttailevan kaarevat ;)


Oletteko kokeilleen Super Enchantia tai muita Avonin ripsivärejä?

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ripsentaivuttimet vertailussa

Tänään vertailussa ns. perinteiset ripsentaivuttimet vs. lämmöllä toimivat.

Omistan Duroyn lämmöllä toimivan mini ripsentaivuttimen sekä Cailapin halvat perus ripsentaivuttimet, jotka toimivat suuntaa antavina esimerkkeinä tässä postauksessa.
 

Cailap
+ Saa hyvän otteen
+ Jämäkät, mutta pehmeät
+ Taivuttaa kerralla koko ripsirivin (Huom! Riippuu silmien muodosta. Minä saan kerralla taivutettua kaikki ripset)
+ Heti käyttövalmiit ja vaivattomat
+ Edullinen hinta (5,95€ muistaakseni Prismassa)
+ Hyvä lopputulos

- Saattaa sotkea meikkiä
- Muoviosa pitää vaihtaa tietyin aikavälein
- Asetteleminen välillä hankalaa

Duroy
+ Tehokas ripsientaivuttaja
+ Pienikokoinen
+ Takana olevasta väristä tietää, milloin ripsentaivutin on lämmennyt tarpeeksi
+ Pystyy hyvin vaikuttamaan itse, kuinka kaarevan lopputuloksen haluaa

- Kallis hinta (18,90€ muistaakseni Sokoksella)
- Patteria joutuu vaihtamaan n. kuukauden välein  -> Lisää vaivaa ja hintaa
- Ei taivuta kaikkia ripsiä kerralla
- Hidas
- Kuumuus lähellä silmää ei tunnu mukavalta


Sellaiset plussat sekä miinukset. Ajattelin, että se olisi kaikkein selkein tapa verrata näitä kahta ripsentaivutinta.

Molemmissa on mielestäni omat hyvät puolensa ja tykkään omistaa molemmat, jotta voin aina fiiliksen mukaan vaihdella, kumpia haluan käyttää. Aloittelijalle suosittelisin perinteisiä taivuttimia, sillä kömpelösti käytettynä tuo Duroyn taivutin saattaa polttaa ripset. (Terveisin nimimerkki Joskus käryä aikaansaanut :D)

Perinteisten taivuttimien kanssa pääsee mielestäni paljon helpommalla ja itse tulee kyllä käytettyä niitä enemmän, mutta on kyllä täysin makuasia, kumpia haluaa käyttää. Olen nähnyt jossain myös perinteisen mallisia, mutta silti lämmöllä toimivia ripsentaivuttimia ja niitä olisi mielenkiintoista testata.

Toisaalta käytän aina vesiliukoista mascaraa piilolinssien takia, joten taivutukset saattavat huonoimpina päivinä olla jo iltapäivällä tipotiessään. Joten se siitä sitten :D

Suositteko perinteistä mallia vai Duroyn kaltaisia ripsentaivuttimia?

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pitsipöytäliinat

Tein edellispäivänä kynnet, jotka muistuttavat lähinnä mummolasta tuttua pitsipöytäliinaa.

Älkää kysykö mistä sain ideani näihin :D Lopputulos on mielestäni aika hauska, mutta en tiedä kauanko pokkani pitää näillä kynsillä!

Pohjalakkana toimi muinainen Color Clubin Alias, jota olen vilauttanut aiemmin myös tässä postauksessa.  Alias on violettipohjainen duochrome-lakka, joka heijastaa minun silmiini ainakin violettia, pinkkiä ja vihreää. Lakan sävyä on mielestäni hyvin vaikea tallentaa kuvaan.

Tykkään Aliaksesta hirmuisesti erikoisuutensa vuoksi, mutta näin keväällä violetti oli mielestäni tumma ja fiksuna tyttönä tein valkoiset leimaukset Konadilla. (Konad laatta on muuten m61). Ja lopputulos oli tietysti häikäisevä. Aliasta ei näy enää melkein lainkaan valkoisen kukkapitsikuvion alta :D Dammit! Mutta hei, ei aina voi onnistua.

Aluslakkana Konadin Hardner ja päällä Mavalan Minute Quick-Finish.

Tällä hetkellä olen muuten tekemässä mummopitsikynsieni kanssa ihania löytöjä Ideaparkissa, ja niistä saatte kuulla lisää myöhemmin ;)

Olisiko joskus parempi jättää lakkaus koristelematta?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Harmaa päivä

Tuntuu, että kevät on hieman oikukas. Välillä on niin hienoja aurinkoisia päiviä, mutta joka toinen päivä tuntuu silti olevan vielä harmaa.

Yhtenä harmaana päivänä sain inspiraation kynsiin liittyen ja piristin siten itseäni.

Jos taivaskin on siniharmaa valkoisin pilvin, niin kynteni olkoon sitten saman väriset!

Ihastuttavana siniharmaana lakkana toimi OPI:n I Vant To Be A-Lone Star ja valkoisen vinomanin olen sutinut tuosta noin vain Mavalan Whitella ilman kummempia aputoimenpiteitä :D Aluslakan virkaa toimitti Konadin Hardner, joka on ehkä hitaimmin kuluva kynnenkovettaja ikinä, ja päällyslakkana suosimani Mavalan Minute Quick-Finish.

Olin näillä kynsillä myös häissä, mutta koristelin hieman nimettömiä, jotta kynnet eivät olisi liian arkiset.

Seuraavana aurinkoisena päivänä kynteni muuttuivat kirkkaan keltaisiksi ;)

Miten vaihteleva sää vaikuttaa teihin?

ps. Muistakaa vaikuttaa blogin sisältöön sivupalkissa olevan kyselyn avulla! Jos et löydä sopivaa vaihtoehtoa, kommentoithan ehdotuksesti johonkin tekstiin :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

3+1 Shoppailua

Kuten eilen jo vähän vinkkasin, olin tosiaan keskiviikkona Sokoksen 3+1 päivillä tekemässä löytöjä. Keskiviikko sisälsi eniten minua kiinnostavia tarjouksia ja lähdin niiden perässä heti koulusta päästyäni kaupungille.

Ostoksia tein myöskin 3+1, sillä yksi ostoksistani oli heräteostos. Arvaatko mikä?

Lumenen kuultomeikki tuli erittäin tarpeeseen ja siitä kerroinkin jo eilisessä postauksessa..

Kulutin tiistaina viimeiset rippeet Mavalan sinisestä kynsilakanpoistoaineestani, joten uusi oli hankittava tilalle ja tämä oli sopivasti tarjouksessa.

Hiukseni sanovat itsensä irti ilman Schwarzkopfin BC Moisture Kick hoitosuihketta, enkä saa selvitettyä kutrejani ilman sitä. Moisture Kick on tähän mennessä paras kokeilemani hiuksiin suihkutettava hoitoaine.


Kyllä. Tigin Epic Volume shampoo ja hoitoaine olivat heräteostos. Kävivät toki aikaisemmin mielessäni, kun näin tämän parivaljakon Facebookissa ja hintaa pystyi laskemaan tykkäämällä. Kaupungille mennessäni en tiennyt, paljonko näiden hinta oli loppujen lopuksi laskenut, mutta päätin, että voisin harkita asiaa, mikäli hinta on alle kolmenkympin. Ja olihan se 29,90€ :D Nappasin äkkiä mukaani tämän, sillä näitä oli jäljellä enää muutama kappale, enkä halunnut jäädä ilman ainoastaan siksi, etten osannut päättää haluanko ne vai en. Ihan hyvä että halusin, sillä inhoan hiustuotteiden ostoa ja nämä jättikoot (750ml) kestävät onneksi jonkun aikaa.

Cliniquen kasvoputsarista olin myös kiinnostunut, mutta hankin juuri Lushilta Fresh Farmacyn, joten en viitsinyt ottaa jättikokoa varastoon. (Omistan tällä hetkellä muutenkin jo 6 putsaria).

Ideaparkista täytyy napata vielä lauantaina Melissa päivävoide, koska hintaa on laskettu melkein kympillä. Tällä hetkellä minulla on menossa jo toinen tuubi Melissaa, kun en malttanutkaan vaihtaa sitä mihinkään toiseen :)

Oletteko te tehneet hyviä kauppoja 3+1 päivillä tai muuten?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Hyvästi Lumenen kuultomeikkivoide

Kävin tänään katsastamassa tarjoukset Sokoksen 3+1 päivillä ja Lumenen edustaja sattui myös olemaan paikalla. Tarkoituksenani oli ostaa paljon käyttämäni Lumenen kuultomeikkivoide varastoon, koska -50% hinnasta on huomattava alennus.

Vaihdoin siinä sitten pari sanaa Lumenen edustajan kanssa ja harmikseni hän kertoi minulle, että meikkivoiteet ovat tarjouksessa, koska niiden valmistus lopetettiin. Voi ei! Mistä löydän korvaajan kuultomeikkivoiteen tilalle? Kysyin tietysti syytä, että miksi valmistus lopetettiin ja hän kertoi, että on tullut paljon palautetta kuultomeikkivoiteen liiallisesta mattaisuudesta ja liian pienestä kosteuttavasta tunteesta kasvoilla. Vai niin. Minä en kyllä yhdistäisi noita tuntomerkkejä tähän tuotteeseen.

Mielestäni Lumenen kuultomeikkivoide tuntuu raikkaalta kasvoilla ja tekee ihanan kuulaan pinnan iholle. (Mistä jotkut repivät liian mattaisuuden?!). Meikkivoide ei ole kovinkaan peittävä, mutta tasoittaa ihon sävyä luonnollisesti. Ja nollasävyä en kyllä vaihtaisi, sillä tällaiselle kalpeanaamalle ei paljoa vaihtoehtoja meikkivoiteista löydy. Tosin nyt olen käyttänyt Diorin Nuden vaalteinta sävyä pienen aikaansaamani rusketuksen ansiosta ;) Diorin Nude ja Lumenen kuultomeikkivoide ovat kylläkin niin erilaisille tarpeille, että niiden vertaaminen keskenään olisi typerää, joten jätän sen tekemättä.

Lumene Luminous Touch sävy 0 vaniljavaahto
 Mahtavaa, kun kevätaurinko paistaa ja saa niin hyviä kuvia luonnonvalossa! Näyttää kädellä yllättävän tummalta mielestäni. Tai siis tokihan kasvoille levitetään ohuempi kerros, joka vaalentaa sävyä.

Jos mielitte vielä hankkia Lumenen kuultomeikkivoiteen, kannattaa se tehdä mahdollisimman pian, sillä nämä tosiaan tulevat poistumaan kaupan hyllyiltä. Paras vaihtoehto olisi tietysti hankkia se jo tänään, kun on tämän päivän niin hyvässä tarjouksessa Sokoksella :)

Jos joku muukin on ehtinyt mieltyä kuultomeikkivoiteeseen ja nollasävyyn, niin hätä ei ole kuitenkaan niin suuri, kuin voisi kuvitella. Lumenelle jää valikoimaan Hydra Drops meikkivoide, josta löytyy myöskin nollasävy. Kyseisestä tuotteesta en osaa kuitenkaan vielä sanoa mitään, mutta tulen varmasti kokeilemaan, kunhan kuultomeikkivoidevarastoni loppuvat (huimat 1 kokonainen ja 1/3 tuubia).

Jääkö muille ikävä Lumenen Luminous Touch kuultomeikkivoidetta?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Itämeren suojelua

Sokoksen ja Emotionin oman kosmetiikkamerkin, We Care Iconin ihonhoitotuotteet ovat olleet saatavilla pian jo vuoden, mutta vasta nyt olen ehtinyt kokeilemaan muutamaa. We Care Iconin meikit ovat tulleet kylläkin tutuiksi, mutta ihonhoitosarjaa pidän vieläkin uutena. Sain siskoltani viime vuonna syntymäpäivälahjaksi sarjan punaisen suihkugeelin, ja koska pidin sen hellävaraisuudesta ja tunteesta, jonka se jätti iholle suihkun jälkeen, halusin kokeilla myös kasvoille tarkoitettuja tuotteita.

Sarjalla on kolme eri ihonhoitolinjaa: Perfect Moisture normaalille iholleMatt Moisture rasvoittuvalle ja sekaiholle sekä Deep Moisture kuivalle iholle. Valitsin itselleni kokeiluun normaalin ihon tuotteet, koska Dr. Hauschkan Melissavoide teki ihmeitä iholleni, enkä tunne tarvitsevani enää hurjan kosteuttavia ihonhoitotuotteita.

Alhaalla pönöttää sarjan yövoide (12,90€/50ml) ja sen päällä seerumi (15,90€/30ml). Purkit ovat hyvin kevyitä ja niissä on hyödynnetty kierrätysmateriaaleja. Jokaisesta myydystä We Care Icon -tuotteesta lahjoitetaan 5 senttiä Itämeren suojeluun. On aina hienoa, että ympäristö otetaan huomioon, vaikka lahjoitettava summa onkin niin pieni.

Perfect Moisture -sarjan tuotteet sisältävät ruusu-uutetta ja aprikoosiöljyä. Tuotteet tuoksuvat kohtalaisesti, mikä saattaa olla liikaa herkkänenäiselle. Tuoksu on omasta mielestäni aika erikoinen, mutta luokittelen sen kuitenkin miellyttäväksi. Yövoiteen pakkaus on hieman harhaanjohtava, sillä pohja tulee vastaan jo puolessa välissä. Yleensä tuonkokoisissa purkeissa on tuotetta 100ml, mutta tässä tosiaan vain se 50ml.

Kuvassa vasemmalla on yövoide ja oikealla seerumi.
Yövoide on koostumukseltaan täyteläistä ja hyvin pieni määrä riittää koko kasvoille. Kosteutusteho on mielestäni ihan kohtalainen ja juuri sopiva normaalille iholle. Imeytyy mielestäni melko hitaasti, mutta yövoide saakin olla vähän tuhdimpaa kuin päivävoide.

Seerumi on näistä kahdesta minulle mielenkiintoisempi. Koostumus on hyvin kevyt ja nestemäinen. Imeytyy todella nopeasti. Tarkoitukseni oli testata, tapahtuisiko iholleni jotain erikoista, jos käyttäisin seerumia koko helmikuun päivä- ja yövoiteen alla. Itseasiassa näin kävi ja jouduin lopettamaan testini jo kahden viikon kuluttua, sillä tuntui, että kasvoni saavat yliannostuksen kosteutusta. Ja ihoahan pitää aina kuunnella! Ensimmäinen viikko kuitenkin tuntui tosi hyvältä ja sain kuitenkin ihan toivotun lopputuloksen eli hyvin kosteutetun ihon. Nyt on seerumi jäänyt vähän kaapinpohjalle, mutta kaivan sen aina esiin, kun näyttää siltä, että lisätehoa tarvitaan

Jos siis minulta kysytään kuivan ihon pelastajaa, vastaan, että seerumi lisättynä päivittäisiin hoitorutiineihin saattaa antaa erinomaisia tuloksia. We Care Iconin yövoide oli ihan hyvää tavaraa ja kannattaa sekin testata, mutta liputan kuitenkin enemmän seerumin puolesta ja kehoitan ennakkoluulottomasti kokeilemaan.

Ja jos joku vielä miettii, että mikä ihme on seerumi, niin vastataan siihenkin. Seerumi on päivä- ja yövoidetta täydentävä tehohoito, jota käytetään ihonhoidossa kuuriluontoisesti. Käytännössä seerumi on siis todella kevyt nestemäinen kosteusvoide. Seerumi on hyvä ottaa käyttöön, kun iho on normaalia kovemmassa rasituksessa, esimerkiksi vuodenaikojen vaihteessa, kovan stressin ja sairastelun aikana. Pitkä taukoamaton käyttöaika saattaa kuitenkin tehdä iholle vain huonoa, joten kannattaa muistaa käyttää seerumia kohtuudella.

Mutta kumpi on parempi ihon pelastaja, seerumi vai naamio? Molemmat ovat mielestäni todella hyviä, mutta sanoisin, että seerumilla on pitempiaikainen vaikutus kuin naamiolla. Suosittelen käyttämään naamioita säännöllisesti, mikä voi auttaa siihen, että et edes tarvitse seerumia. Mutta jos iho on jo päässyt kuivaksi, niin ensiavun saat naamiolla ja seerumi auttaa jatkossa välttymään kuivuudelta.

Oletteko kokeilleet We Care Iconin ihonhoitotuotteita? Käytättekö seerumia?

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kukoistava kevät

Nyt kun pääsin hyvään vauhtiin Cool Matte -paletin kanssa, niin päätin osallistua toiseenkin meikkauskilpailuun. Meikkileikkejä-blogissa on kilpailu, jonka teemana on luonnollisesti meikkileikkejä! Halusin kokeilla vähän keväisiä väriyhdistelmiä ja tehdä niistä lämpimän cocktailin.

Tässä työni, jolle annoin nimeksi Blooming Spring! Cool Matte paletin lisäksi halusin käyttää Urban Decayn Deluxe luomiväriä sävyssä graffiti.

Graffiti
Katsokaa nyt kuinka suloinen! Ostin sen aikoinaan ihan keräilyn vuoksi, mutta nyt keksin viimein järkevää käyttöä sille :D Vihreä Graffiti sopii meikkiin todella hyvin. Sisänurkan sävyn ei aina tarvitse olla se vaalein, ja jos sinulla on normaalia enemmän toisistaan etäällä olevat silmät, on jopa suotavaa käyttää tummempaa sävyä sisänurkassa.

Meikkiin käytetty:

* Urban Decay eyeshadow primer potion eli UDPP
* NYX white eyeshadow base
* Urban Decay Deluxe eyeshadow Graffiti
* BH Cosmetics Cool Matte eyeshadow palette
* Dior Cannage Color (kultainen luomiväri)
* Lancome musta kajal sisärajauksiin
* Avon Super Enchant ripsiväri
* Konad irtoripset
* Avonin pinkki huulikiilto sävy Flash

Kilpailuaikaa on vielä 31.3.2012 asti, joten kaikki muutkin rohkeasti mukaan taiteilemaan :)

Mitä mieltä Blooming Springistä? Oletteko osallistuneet kilpailuun?

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ameriikan Yhrysvallat

Hellou! Tänään on viimeinen mahdollisuus osallistua Kosmetiikkaobsessio-blogin meikkauskilpailuun. Minäkin tietysti otin osaa tekemällä teemaan sopivan meikin. Ja teemanahan on Amerikan Yhdysvallat :) Teema on aika rajaton, ja olisin voinut tehdä mitä vain julkkisbilemeikeistä nähtävyyksien inspiroimiin meikkeihin, mutta tämänhetkinen Amerikanlippumuoti inspiroi minua tekemään sinipunavalkoisen meikin.

Myös amerikankotka toimi inspiraationi lähteenä vahvuutensa ja komeutensa vuoksi.

Pidän Lady Gagasta, ja hän antoi myös vaikutteita meikkiini.

Tässä tekemäni meikki. Sininen näyttää kovin vaalealta kuvissa ja yläluomen rajaus tuntuu ikään kuin sulautuvan joukkoon, vaikka oikeasti kontrasti on kyllä suurempi.

BH Cosmetiksin paletti pääsi heti käyttöön ja ihan mukavalta paletilta tuntui. Rajaukset olen tehnyt Avonilla: valkoinen rajaus Pencil Play Whitella ja sininen Glimmerstick Twilight Sparklella. Laitoin myös Konadin irtoripset, koska omat ripseni (ainakin kuvissa) ovat surkeat.

Tähdet ulkonurkassa ovat kiva piriste meikille ja muistuttavat Amerikan lipun tähtiä :) Silmän sisänurkista halusin tehdä vähän kotkan nokan tapaiset ja ulkonurkka on ikään kuin siipi. Uskollisena lemppari artistilleni, annoin meikkityölleni nimeksi Lady Amerikankotka liitää :D

Jos meikki näyttää silmäänne rajulta, voin vakuuttaa, etten mennyt tämän näköisenä ulos kämpästä, vaan tein meikin ainoastaan kilpailua varten.


Miltäs kilpailumeikkini vaikuttaa? Osallistuiko joku muu kisaan?

torstai 15. maaliskuuta 2012

Bronzess

Pidän paljon Avonin kynsilakoista ja etenkin Speed Dry+ -sarjasta, sillä ne kuivuvat nopeasti. Tänään haluan jakaa kanssanne ihanan kesäisen, pronssisen kynsilakkasävyn Avonilta.

Lakka on ruskeapohjainen, erittäin pronssinen Bronzess, jossa on myös kultaista shimmeriä. Olen laittanut kaksi kerrosta lakkaa. Täytyisi joskus myös muistaa öljytä kynsinauhoja :)

Mätsää meitin verhoihin.
Jospa vain olisi ruskettunut iho, niin lakka suorastaan säkenöisi. Täytyy ahkerasti muistaa suihkuttaa Lorkun kuivasumutteita, heh heh. Bronzess on hyvin miellyttävä lakka, ja tekee mieli vilkuilla kynsiä koko ajan, sillä sävy on jotenkin minulle eksoottinen.  Julistan Bronzessin virallisesti Kätsyn kesäkynsilakaksi 2012. Saas nähdä pitääkö Bronzess kärkisijaa koko kesän, vai löydänkö kenties uuden suosikin :)

Olen tilaillut kymmeniä Avonin kynsilakkoja ja niitä tilaillessa täytyykin olla avoimella mielellä, sillä kuvaston sävy ei juuri koskaan vastaa lakan oikeaa sävyä. Harvoin olen kuitenkaan pettynyt, kun saapunut lakka ei ollutkaan sitä mitä odotin, koska olen varautunut asiaan. Sävyt ovat lähes poikkeuksetta tummempia, kuin kuvastossa ja jotkut lakat ovat olleet täysin erilaisia, mitä olen odottanut. Oikeastaan aika hauskaa, kun saattaa saada erikoisiakin lakkoja :) Bronzess ei ollut poikkeus, sillä luulin sitäkin paljon vaaleammaksi ja kultaisemmaksi.

Joko olette löytäneet omat upeat kynsilakkasävyt kesälle 2012?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Mä kans

Toivottavasti ette ole kyllästyneet jo näihin Loveit.fi -nettikaupan tilausten hehkutuksiin, joita joka blogissa tällä hetkellä on, sillä minäkin aion postata omani :D Olihan hyvä tilaisuus pakko käyttää hyödyksi, kun sai ilmaiset postikulut ja vielä naistenpäivän kunniaksi lahjan kaupanpäälle.

Tilasin kokeiluun BH Cosmeticsin 88 Color Cool Matte eyeshadow paletin, sillä halusin ''kokoelmiini'' lisää mattasävyjä ja paletin hinta oli vaivaiset 17,90€. Koko tilaus tuntui sikäli vähän turhalta, sillä omistan jo liikaa luomivärejä, eikä uudet 88 sävyä ainakaan parantaisi tilannetta. En halua, että kaunokaiseni menevät vanhaksi, vaan tulevat kulutetuksi pannun pohjaa myöden loppuun! Noh, kolkuttavasta omatunnosta huolimatta vaivauduin tänään hakemaan postista saapuneen tilaukseni, ja kun sain paketin aukaistuksi, olin haljeta riemusta.

Paletti on aivan vastustamaton! Olin ihan haltioissani kaikista väreistä ja tuijottelin niitä miettiessäni kaikkia mahdollisia väriyhdistelmiä, joita voisin tulevaisuudessa koittaa. Etsin silmilläni myös sopivia värejä, jos osallistuisin Kosmetiikkaobsessio-blogin meikkikilpailuun :) Aihe on aika vaikea (Yhdysvallat), mutta katsotaan, saisinko tällä jotain osallistumiskelpoista aikaiseksi.

Rakastuin paletissa väriloiston siimeksessä myös yhteen minulle tärkeään asiaan. Napit ovat pikkupikkuruisia, vain n. sentin halkaisijaltaan. Ehkä saan joitain sävyjä jopa kulumaan loppuun asti. Minulla on viimeksi yläasteikäsienä ollut 88-paletti, ja sain loppuun ehkä 2-3 sävyä, mutta napit olivat isompia. Nyt kun alan muistelemaan, niin silloin oli itseasiassa hienoa omistaa 88-paletti, sillä silloin se oli luksusta ja monet tuntuivat olevan siitä kateellisia :D

Ilta-aurinko antoi vielä hetken valoa :)
Voi noita syötäviä sävyjä! Älkää tutut ihmetelkö, jos Kätsy kulkee jonkin aikaa sateenkaarimeikeissä. On kuitenkin yksi asia, johon petyin. Kaikki sävyt eivät ole mattasävyjä, vaikka niin palettia tilatessani luulin. Paletti sisältää vaikka kuinka paljon myös helmiäissävyjä. Plääh. Jos olisin lukenut hieman tarkemmin tuotteen selosteen verkkokaupassa niin olisin huomannut, että ''Säteilevät korostussävyt ja helmiäishohtoiset varjostussävyt saavat silmäsi sädehtimään kuin ne olisivat keskiyön tähdet''. Helmiäishohtoiset varjotussävyt? Waat, haluaisin käyttää kylläkin mattasävyjä varjostukseen. Miten valoa heijastavilla luomiväreillä voi edes varjostaa? Noh anyways, paletti on helmiäissävyistään huolimatta ihan mahtava, vaikka pysähdyinkin hetken miettimään asiaa :D

Tilasin itseasiassa vähän muutakin, nimittäin halusin koittaa minulle tuntematonta Stagecolor sarjaa. Under Eye Cover tippui siis ostoskoriin ja lähtee nyt kokeiluun, josko se taltuttaisi nämä tummat varjot silmien alla.

Kaupanpäällisiksi sain Orlyn Show Girl kynsilakan, joka on ihana punertava pinkki lakka. I love it!


Joko olette kokeilleet uutta suomalaista loveit.fi-verkkokauppaa? Postikulut ovat ilmaiset vielä maaliskuun loppuun asti.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Nopea meikkipohja?

Innostuin, kun Avonin kuvastoihin ilmestyi uudenlainen monitoimituote.

Tämä kaunokainen on Ideal Shade -sarjaan kuuluva Invisible Coverage -puuterimeikkivoide. 3-in-1 tuote sisältää meikkivoiteen, puuterin ja peiteaineen samassa paketissa! Onhan tällainen tuote toki jo keksitty aikoja sitten, mutta nyt vasta innostuin siitä :D Aloin miettiä, voisiko joku tuote olla mineraalimeikkipohjaa nopeampi tekemään meikkipohjan.

Puuterimeikkivoide on melko kiinteä. Luulin sitä paljon pehmeämmäksi.

Tuote on kuulemma ''uniikkia ja patentoitavaa teknologiaa, jossa ihoon sulautuvat monimuotoiset pigmentit mahdollistavat valon läpäisyn ja tekevät peittävyydestä täydellisen ja ihostasi virheettömän joka suunnalta katsottuna''. Anteeksi mitä? En oikein tajunnut ideaa, mutta varmasti erittäin vakuuttavaa.

Tuotetta mainostetaan myös seuraavalla iskulauseella: ''Anna ihmisten huomata sinut eikä meikkiäsi!''. No nyt ymmärsin, eli käytännössä tämän pitäisi olla hyvin kevyt ja peittää ihon virheet lähes huomaamattomasti. Tai sitten se ei yksinkertaisesti tee mitään. Olen hieman skeptinen myyntilauseille, vaikka rakastankin tuotteen ideaa. Kuvittelin itseni aamulla vain sipaisemaan tuotetta kasvoilleni ja täydellinen meikkipohja olisi valmis! Todellisuudessa se ei ollutkaan niin helppoa.

Tuotteen mukana tulee kätevästi sieni, jolla tuotetta voi levittää. Itse levittäisin tuotteen mieluummin skunkkisiveltimellä, mutta olen käyttänyt myös sientä. Tuotetta löytyy viidessä eri sävyssä ja luonnollisesti omani on vaalein, Ivory.

3-in-1-tuotteesta meni mielestäni idea heti kättelyssä, kun olin levittänyt tuotteen kasvoille. Se oli hyvin meikkivoidemainen ja ohut, enkä olisi voinut kuvitellakaan, että olisin jättänyt puuterin ja peiteaineen meikkipussiin.Olisin kuvitellut tuotteen olevan paljon peittävämpi, mutta peiteteho oli surkea ja ihon pinta jäi tahmeaksi ilman puuteria. Iho tuntui kuitenkin puuterin lisäämisen jälkeen sileältä ja tasaiselta, joten meikkivoiteena tuote oli mielestäni hyvä. Ei kuitenkaan mikään 3-in-1-ihme.

Huomatkaa pieni rusketus :D
Otin kuvan todisteeksi, jotta näette millaista jälkeä Avonin puuterimeikkivoide + Dermosilin kivipuuteri (fair) tekee. (Kuvan voi klikata suuremmaksi.) Nenä vain hieman punoittaa flunssan vuoksi. Ei paha minusta ollenkaan! Kyllä käytän tuotteen mieluusti loppuun, vaikka se ei yhtään nopeuttanutkaan meikkirutiinejani tai ollut mitenkään mullistava tuote. Pysyvyys on ihan keskiverto meikkivoiteen luokkaa.

Tuotteen normaalihinta on 16€, mutta sitä myydään kuvastoissa hintaan 10,90€.

Oletteko kokeilleet vastaavanlaisia 3-in-1 tuotteita?

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rusketusraidat maaliskuussa

Otsikko viittaa siihen, että minulla on selvästii vielä viime vuoden toukokuussa hankitut rusketusraidat, jotka eivät kulu sitten millään! Asiahan on niin, että minä en täällä Suomessa rusketu, mutta ulkomailla palaneet rusketusraidat jäävät näköjään tiukasti kiinni. Eivät ne muuten haittaisi, jos olisivat vaikka bikinirajat (itseasiassa kyllä alaosa kyllä erottuu myös vielä), mutta sattuvat olemaan niinkin nolossa paikkaa kuin käsivarret. Oli virhe pukea ylle t-paita kaikkein aurinkoisimpana päivänä, kun lähdimme skootterilla vipeltämään pitkin vuoristoa.

Olen koko talven hävennyt junttirajojani käydessäni ohjatuilla jumppatunneilla, mutta nyt keksin, miten saan ne hölmöt rajat pois näkyvistä! Aloin käyttämään itseruskettavaa kuivasumutetta vartalolle ja jo ensimmäinen suihkutuskerta haalensi rajaa hyvin :) Miksen sitä aiemmin tajunnut? Noh en kyllä yleensä edes haluaisi olla ruskettunut, sillä ihannoin maidonvalkeaa Lumikki-ihoa. Tällä hetkellä kuitenkin rusketus tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa.

Before ja After kuvia ei valitettavasti ole saatavilla, sillä minun ei alunperin pitänyt kirjoittaa aiheesta tänne blogiin.



Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, olen käyttäny Lorealin Suplime Bronze -tuotteita ja pidän niistä kovasti. Halusin nostaa ne tänne oikein kuvien kera, sillä itseruskettavat ovat pian taas kovassa huudossa ja moni etsii niistä varmasti tietoa blogeista.

Kuivasumutetta on helppo käyttää, sillä sitä suihkutetaan pyörivin liikkein järjestelmällisesti koko vartalolle. Välillä huomaan, että suihke tuntuu märältä, mikä tarkoittaa sitä, että suihkutan liian läheltä. En ole kuitenkaan huomannut, että rusketuksesta olisi tullut epätasainen tuolloinkaan.



Sumutteessa on leveä suutin, joka auttaa suihketta leviämään tasaisesti laajalle alueelle.

Kalpeaihoisena pidän itseruskettavista tuotteista, jotka syventävät sävyä pikkuhiljaa eivätkä jätä laikkuja tai rajoja. Lorealin kanssa minulla ei ole koskaan ollut sellaisia ongelmia. Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei saa käyttää päivittäin, vaan enintään joka kolmas päivä.

Tuotteen tuoksu on aika raikas, eikä haise perus itseruskettavalta. Siksi olen hyvillä mielin käyttänyt sitä suihkun jälkeen (iho kannattaa kuoria hyvin, eikä se saa olla tippaakaan märkä!) eikä ole tarvinnut pelätä, että ihmiset voisivat heti hajusta päätellä, että ''jaahas, tuo tyttö yrittää fuskaten ruskettaa itseään''. Mikään aah-elämys tuotteen tuoksu ei ole, mutta ei kuitenkaan paha.

Tuote ei ole koskaan sutannut minulla vaatteita tai lakanoita, mutta hetki suihkutuksen jälkeen on hyvä olla varovainen tekstiilien kanssa, jotta vahinkoa ei edes pääsisi tapahtumaan.

Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei suinkaan kannata suihkuttaa kasvoille, vaan siihen on oma tuotteensa:



Samaa sarjaa oleva kuivasumute kasvoille on mielestäni hieman hitaamminlämpeävä yksilö. Sillä tarkoitan siis sitä, että näkyvää rusketusta saa odottaa vasta ainakin viikon jokapäiväisen käytön jälkeen. Päivetys tapahtuu hyvin kevyesti asteittain. Tuotteessa ei lue käyttörajoituksia, kuten vartalosumutteessa, enkä löytänyt niitä netistäkään, mutta haluaisin tietää, montako päivää putkeen tuotetta voi käyttää ilman, että se on haitallista. Olen vähintäänkin viikonpäivät suihkutellut sumutetta tyytyväisenä, enkä kyllä aio ihan heti lopettaa, jottei kroppa ja kasvot ole eriväriset.

Myös kasvoille tarkoitetussa sumutteessa on sitrusmainen tuoksu, mutta erilainen kuin vartalosumutteessa. Suihkutuksen jälkeen on pyyhittävä silmät, suu, kulmakarvat ja hiusraja vanulapulla. Koska sumute on kuivasumute, ei sitä edes tunne, että tuotetta olisi mennyt kasvoille, joten tuntuu tyhmältä pyyhkiä pois ''ei mitään''. Varmuuden vuoksi se on kuitenkin suoritettava.

Pakkauksessa lukee että ''100% natural-looking tan'' ja voin kyllä kokemuksesta sanoa, että pitää paikkansa. Näillä tuotteilla ei yksinkertaisesti voi mokata. Jos olet siis kalpeaihoinen/ensikertalainen ja haluat ruskettua hieman, luonnollisesti ja hitaasti, niin nämä tuotteet voivat olla sinun.

Muutaman solariumkerran jälkeen, olen kyllä mieluummin näiden Lorkun purkkien kaveri. Grillauskaappi ei ollut oikein minun juttuni.


Kyselyn perusteella monikaan teistä ei ilmeisesti käytä itseruskettavia. Ehkä sain nyt rohkaistua jonkun edes kokeilemaan :)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naked meikki

Hyvää naistenpäivää kaikille blogin lukijoille!

Tänään parrasvaloihin pääsee ihana Urban Decayn Naked paletti, joka on minulla usein käytössä. Olenkohan yhtään nakumeikkiä tänne blogiin asti laittanut? En varmaankaan. No nyt on sellainen tulossa.

Olimme menossa illalla ravintolaan ja halusin vähän tummemman meikin. Toisaalta tyyliini kuuluu rikkoa etikettiä miten huvittaa ja saatan aamukahdeksalta olla tummissa smokeymeikeissä :D

Sisänurkassa SIN, keskellä liikkuvaa luomea ihana kultainen HALF BAKED, luomivaon varjostukset mattaisella BUCKilla, ulkonurkan V tummalla DARKHORSElla, kulmaluulla ihonsävyinen VIRGIN ja olen ripsirajaa kevyesti rajannut CREEPillä.


Kuvan voi klikata isommaksi
Kuvan lainasin laiskuuksissani täältä. Havainnollistaa vähän paremmin, kun näkee sävyjen nimet paletissa.

 Luomen vesirajat olen väritellyt Lancomen mustalla kynällä ja ripsivärinä Avonin Super Enchant, joka on muuten aika veikeä mascara (sävy brown/black). Luomilla tietysti pohjana UDPP sekä NYXin jumbokynä sävyssä yogurt. Kurittomat kulmat olen väritellyt Dermosilin Fair-kulmakynällä, joka muuten haisee aika kamalalta. Päälle vielä NYXin kulmavaha.

Naked on niin helppo ja monipuolinen paletti, että harkitsen vakavasti myös kakkos Nakedin ostamista. En silti pidä kiirettä, hankkikoot kiireisimmät ensin omansa. Odottelen sopivaa tarjousta ettei ihan neljääkymppiä tarvitsisi maksaa :)

Joko olette vakuuttuneet Nakedista? Moniko on harkinnut Naked 2:n hankkimista tai mahdollisesti jo hankkinut sen?